"Todellisuus on Taivaan ja Helvetin symbioosi"

Artefakti

Yksin. Ympärillä lukemattomat tähdet, jotka siltä paikalta eivät muodostaneet yhtään tuttua tähtikuviota. Yksin avaruudessa, satojen miljoonien tonnien painoisessa rakennetussa laitteessa, jossa hengissä pysyminen riippui täysin ympäröivästä teknologiasta.

Generaattorien matala ääni kantautui vaimeasti metallista runkoa pitkin aina aluksen komentosillalle asti. Muu henkilöstö teki rutiiniomaisia tehtäviään aluksen laitteiden hiljaisien merkkiäänien ja satunnaisen vaimean puheen lomassa. Kapteeni kuitenkin istui yksin - hörppien kuumaa haudutettua juomaansa ja miettien kaukana elävää perhettään.

Vaikka kapteenin hallinnassa oli niin hienon tekninen avaruuslaiva, ettei kukaan tähtimatkailuun kykenemätön pysty sitä käsittämän, ja vaikka alus liikkui paikasta toiseen nopeammin kuin valo ja vaikka aluksen pelkät puolustusaseet vastasivat teholtaan satoja ydinpommeja, ei kapteeni pitänyt työtään sen erikoisempana kuin mitä hänet avaruuteen määränneet virkamiehet pitivät omaansa. Työ oli työtä - rutiinia ja sen tekeminen oli tavallista. Kapteenin osana oli kantaa kortensa kekoon komentamalla tähtilaivaa. Jotain oli kaikkien toimekseen tehtävä.

Kapteenin kotimaailmassa ei joutilaisuutta hyväksytty. Itse asiassa se oli niinkin paha asia, että siitä jopa rangaistiin. Jokainen joutui suorittamaan runsain määrin soveltuvuustestejä, joiden mukaan jokainen ajautui viime kädessä palvelemaan yhteiskuntaa. Rahaa ei ole - ainoastaan työn tuoma tyydytys ja vapaa-aika, josta vain työssä käyvät voivat nauttia. Vaihtoehtona on pakkotyö ja vankeus.

Mutta niin suuret asiat, kuten vapauden filosofia eivät kapteenin mieltä kiusanneet. Hänellä oli vain ikävä kotiin - ei mitään sen erikoisempaa.

Yksi holografisista näytöistä, jonka äärellä kapteeni istui, piirsi kuvaa planeetasta, jonka kiertoradalla alus oli. Planeetta itsessään oli useimpien planeettojen tapaan asumuskelvoton ja levoton luonteeltaan, mutta se ei satojen kilometrien korkeudessa kiertävän Q64:laisen aluksen kokenutta miehistöä havahduttanut. He olivat tottuneet työskentelemään karuissakin olosuhteissa.

Kyseessä oli tyypillinen Q64:laisten ulkoalueellinen kartoitustutkimus. Satojen aikaisempien tehtävien tapaan, aluksen kapteeni oli ensin tutkinut mineraalikerrostumia kiertoradalta käsin, mutta koska aluksen skannerit läpäisivät vain reilun kolme kilometriä planeetan pinnasta, oli tarkempia tutkimuksia varten porattava pinnan alle erillisiä mineraaliluotaimia, joiden avulla koko planeetan mineraalivaranto voitiin kartoittaa.

"N-sektorin anturit on asennettu", kapteenille ilmoitettiin. "Tiimi siirtyy alueelle O-1".

Kapteeni hieraisi väsyneitä kasvojaan ja tokaisi rutiininomaisesti: "Katsotaan mitä siltä sektorilta löytyy. Kytkekää anturit".

Kesti hetken ennen kuin näyttö alkoi yksitellen merkkaamaan käynnistyneiden anturien paikkoja. Melkein heti sen jälkeen, vieressä oleva näyttö alkoi luetella havaittuja alkuaineita.

"Rautaa, piitä, fosforia...", kapteeni mumisi itsekseen ja hörppäsi juomaansa. "Lisää rautaa, nestemäistä typpeä, jonkin verran uraania..."

Kapteeni huokaisi. Kokemuksen voimin hän tiesi jo ensimmäisistä tuloksista, ettei planeetalta löytyisi tarpeeksi energiarikkaita mineraaleja tai kovia aineita, jotta hallinto valtaisi tähtisysteemin ja aloittaisi kaivaukset.

Ei suinkaan ollut tavatonta, ettei rikkaita planeettoja tahtonut aina osua kohdalle, mutta kapteenin mielestä tämä oli jo naurettavaa. Koko viimeksi vastaanotetun tutkimuskäskyn aikana hänen laivansa ei ole kartoittanut ainoatakaan planeettaa, joka olisi kyllin rikas vallattavaksi. Se ei kuitenkaan ollut mikään ihme, sillä tutkittavan alueen tiedettiin jo entuudestaan olevan köyhä, mutta harmitti se silti. Perinpohjainen tutkiminen on melko turhauttavaa, kun köyhyydestä kertovat tulokset oli arvattavissa jo etukäteen.

Kapteenia lohdutti sentään se, että tämän planeetan jälkeen työmaata oli jäljellä enää kaksi tähtisysteemiä. Kotiin olisi kuittenkin ollut mukavampi palata saaliin kera, kuin tyhjin käsin.

Pian kapteeni jo mietti lapsiaan, joille hän tahtoi olla aihe ylpeyteen. Hän luuli, että oli ajatuksineen yksin, mutta niin ei ollut. Monella miehistön jäsenellä oli perhe kotona ja jokainen heistä oli omalla tavallaan sisäisesti katkera samoista syistä kuin kapteenikin.

Yllättäen monitorin vaimea äänimerkki sai kapteenin havahtumaan. Punainen teksti vilkkui mineraalien nimiä vilisevän listan päällä. Teksti, jossa luki: "Tuntematon havainto".

"Tuntematon havainto", kapteeni toisti hiljaa mielessään. Ensin hän oli hämmentynyt ilmoituksesta. Suurin osa tuntemattomista havainnoista osoittautuu vääriksi hälytyksiksi. Lähes aina on kyse väärin asennetusta tai viallisesta anturista.

Kapteeni nojautui varovasti lähemmäksi näyttöä ja laski kuppinsa, josta hän oli juuri ollut hörppäämässä, takaisin pienelle tasolle. Samalla hän tarkisti mittauslaitteiston kunnon ja yritti saada lukemia havainnosta edessään olevan paneelin avulla.

Diagnostiikka oli pian valmis ja laitteet näyttivät toimivan kunnolla. Kapteeni katseli havainnon sijaintia planeetan kuvasta ja yritti pähkäillä mikä se oli.

"Paol", kapteeni tokaisi melko kuuluvasti jonkin aikaa ihmeteltyään.

Miehistön toimia seurannut försti tunnisti sen nimekseen.

"Mitä luulet tästä", kapteeni kysyi förstiltä ja osoitti edessään olevaa isohkoa holografista kuvaa.

Försti astui rauhallisesti kapteenin vierelle. Hän huomasi heti ilmoituksen tuntemattomasta havainnosta, mutta oleellisen sijaan hän päätyi miettimään vain sitä, miksi kukaan muu ei ollut heti huomannut ilmoitusta.

"Häiriötä ehkä", försti sanoi sekaisin ajatuksin, leukaansa hieroen. "Tai sitten heijastus jostain".

"Heijastus mistä?", kapteeni tuhahti ja korosti paneelinsa avulla tiettyjen anturien paikkaa planeetan kuvasta. "Seitsemän anturia luotaa ristiin havainnon aluetta, vastakkaisen puolen anturit ovat päällä... Ei, se ei ole heijastus".

Försti huomasi nopeasti suhtautuvansa asiaan turhan kevyesti. Hän kokosi ajatuksiaan ja astui vielä vähän lähemmäksi kuvaa ja tarkasteli sitä hieman eri kulmista.

"Anturit eivät havaitse kaasukerrostumia hyvin", försti tarjosi vastaukseksi hetken mietittyään. "Ehkä se on kaasutasku... Täynnä jotain ionisoitunutta raskas kaasua".

"Ehkä...", kapteeni vastasi epäilevästi.

Hän nousi rauhallisesti ylös, otti kuppinsa ja astui förstin viereen.

"Mutta sen rajat ovat liian selkeät", kapteeni jatkoi ajatuksissaan ja hörppäsi juomaansa. "Jos se olisi kaasua, se olisi imeytynyt enemmän ympäröivään maahan. Minä epäilen, että se on kiinteä".

"Siinä tapauksessa anturien pitäisi tunnistaa sen koostumus", försti muistutti.

"Nimenomaan", kapteeni tokaisi ja hörppäsi taas juomaansa. "Mutta jostain syystä ne eivät sitä tunnista. Skannaukset eivät edes kimpoa siitä pois, se ei siis voi olla heijastavaa materiaalia... Ei, ainoa mahdollinen selitys on, että jonkinlainen kenttä estää koostumuksen havainnoimisen".

Försti vilkaisi kapteenia ja mietti ensin tarkasti kohta lausumia sanojaan: "...Uskotko, että se voisi olla artefakti?".

Hiljaisuus laskeutui komentosillalle. Jokainen paikalla ollut henkilö kuuli förstin hiljaa lausumat sanat, ja jokainen heistä tiesi mitä se tarkoitti.

"Se ajatus on käynyt mielessäni", kapteeni vastasi ja hörppäsi kuppinsa tyhjäksi. "Eroosio- ja materiaalikertymä -tasojen mukaan tällä planeetalla ei koskaan ole ollut asutusta. Eikä tähtikartta historian mukaan kukaan ole hallinnut tätä, saati lähellä olevia tähtisysteemejä koko viiden miljoonan Kierroksen aikana, jonka tiedot kattavat".

Försti tarkisti nopeasti kapteenin kertomien tietojen oikeellisuuden viereisestä holomonitorista. Kaikki tiedot puhuivat sen puolesta, että heillä oli käsillään erittäin harvinainen löytö, mutta försti epäili yhä.

"Anturien mukaan havainto on niin syvällä, että se pitäisi olla ollut hautautuneena vähintään seitsemän miljoonaa Kierrosta - ehkä paljon kauemminkin", försti sanoi leukaansa hieroen. "Jos kyseessä todellakin on artefakti, joka peittää koostumuksensa jonkinlaisella kentällä, niin millainen voimanlähde riittää pitämään sen päällä niin pitkän ajan?".

"Sellainen, mistä me emme tiedä mitään", kapteeni vastasi ja laski kuppinsa tasolle ennen tuolilleen istahtamistaan. "Kuka ties, se on voinut havaita meidät ja kytkeä kentän päälle vasta äskettäin".

"Mutta silti, seitsemän miljoonaa Kierrosta en käsittämättömän pitkä aika mille tahansa laitteelle", försti jatkoi epäilevästi. "Mikään ei kestä niin pitkään. Ja miten se olisi meidät voinut havaita?".

"En tiedä", kapteeni sanoi. "Ainoa mikä on varmaa, on se, että tuolla planeetalla on syvälle hautautunut asia, mikä mahtuisi tälle komentosillalle ja jonka koostumusta anturimme eivät pysty selvittämään. Emme tiedä mikä sen on tai mistä se on peräisin, mutta tuskin se on aina ollut tällä planeetalla. Joten voimme vain olettaa, että se on laskeutunut tai tippunut sinne joskus kauan sitten".

"Tai haudattu", försti tokaisi. "Ehkä joku ei ole saanut sitä pois päältä ja siksi haudannut sen maahan. Piilottanut sen tai koettanut hävittää. Kuka tietää mitä se tekee jos siihen kajotaan".

Kapteeni hymähti ja tarkasteli planeetan kuvaa pohtivasti.

"Kaivamisesta olisi varmasti jäänyt jälki", kapteeni sanoi hiljaa. "Pakkohan siitä on jälki jäädä".

"No... ", försti sanoi hetken mietittyään. "Jos käsket, että se kaivetaan esiin, niin me kaivamme sen esiin".

Kapteeni nojasi tuolinsa selkänojaa vasten. Hän katsoi planeetan kuvaa ja siitä kertovia tietoja oman aikansa, samalla pohtien mitä pahimmillaan voisi tapahtua. Sitten hän hieraisi kasvojaan, nousi ja astui förstin viereen katsomaan kolmiulotteista kuvaa lähempää.

"Varmistutaan asiasta", kapteeni sanoi hiljaa förstille. "Komenna 3. tiimi kaivamaan se esiin ennen seuraavan anturin asentamista".

Kiertoradalta käsin planeetta, joka oli karttaan nimetty Trinus 2:ksi, näytti paikoitellen jopa kauniilta. Se tietenkin oli satojen kilometrien päässä väkivaltaisesta vety- ja typpimyrskyistä, jossa asennusmiehistö sai tehdä työnsä.

Kuusi henkisen tiimin kaksi jäsentä teki työnsä ulkona, asentaen anturien automaattisia poraajia paikoilleen. Suojapuku oli paksu ja niin massiivinen, että siihen oli rakennettu sisäinen laitteisto liikkumista helpottamaan - tai tekemään se yleensä mahdolliseksi. Kasvojen kohdalla oli puolipyöreä läpinäkyvä kerros ja koko pukua suojasi tehokas voimakenttä. Muut neljä miehistön jäsentä olivat asemissaan alle 20 metrin korkeudella pysyttelevässä sukkulassa. Säästä huolimatta, kahden pilotin onnistui helposti pitää alus vakaana, jolloin myös kahden muun jäsenen oli helpompi toimia tarkkaamossa.

"Miten sujuu", asentajien kypäräviestimistä kuului.

"Sujuvasti", toinen asentaja vastasi ja käynnisti poran.

Anturi upposi maahan nopeasti, poran kaivaessa sille koloa useita kymmeniä metrejä sekunnissa.

"Hyvä. Valmistautukaa kuoppaiseen matkaan", tarkkailija jatkoi. "Saimme uuden käskyn. Kapteeni löysi jotain pintaan kaivettavaa N -sektorilta".

Asentajat vilkaisivat toisiaan hieman ihmetellen. Yleensä kaivaminen jätettiin raivaajien tai kaivosalusten hommaksi.

"Viesti vastaanotettu", toinen asentajista sanoi. "Tämä anturi on asennettu. Laskekaa kiinnikkeet".

"Kiinnikkeet lasketaan", viestimen kautta vastattiin.

Samalla kaksi ranteen vahvuista vaijeria, joiden päässä oli nelisakarainen "koura", laskeutui sukkulasta ja kiinnittyi asentajien pukuihin. Nopean toimenpiteen jälkeen vaijerit vetivät asentajat ylemmäksi ja sukkula lähti kaartaen liikkeelle.

Myrsky keinutti sukkulaa. Se sai matkan tuntumaan sukkulan pohjassa roikkuvista levottomalta. Sisällä heilahduksia ei juuri edes huomannut stabilisointikentän ansiosta, mutta ulkona pieni tärinä tuntui jyrinältä.

"Vihaan jo nyt tätä planeettaa", asentaja totesi toiselle.

"Kyllä kylmä ja jää aina tulen ja tuhkan voittaa", toinen vastasi.

"Enpä tiedä. Kuumilla planeetoilla ei yleensä tuule näin kovin."

"Tarkoitat kai myrskyä."

"Kun pinnalta nousee kaasuvirtauksien mukana miehen kokoisia kiviä, niin silloin myrskyää... Tämä on vain tällainen ärsyttävä tomua nostava tuuli - ei ihan pikku puhuri, mutta ei kova viimakaan."

"Vai niinkö ajattelet. Et sitten varmasti pidä elektronimyrskyjäkään juuri minään."

"Mitä niissä on pitämistä?"

"Mieti, että olet kaasuplaneetalla ja jostain syystä pukusi alkaa revetä liitoksistaan. Voimakenttä menee päälle ja näet kuinka se neutralisoi hiukkaset. Sitä kestää vain hetken, kunnes sokaistut, ja sitten kiinnität huomion puvun jatkuvasti voimistuvaan generaattorin ääneen... Alat miettimään kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin generaattori ylikuumenee ja hiukkasvirta repii sinut riekaleiksi... Sellaisen jälkeen osaa arvostaa pieniä nanohiukkasiakin täysin uudella tavalla."

Sukkula hidasti vauhtia ja alkoi laskeutua asemalleen.

"Tiimi saapui lasketulle kaivausalalle", försti ilmoitti komentosillalla.

"Kytke kaiutin", kapteeni käski.

Viestintäupseeri painoi paneeliaan ja komentosillan kaiuttimista alkoi kuulumaan asentajien puhetta: "Näen kohteen pääaluksen skannereista, mutta sukkulan kalusto ei läpäise maakerrosta".

Julma sää teki häiriötä ääneen ja jokainen yhteydenotto loppui maltillisen lyhyeen äänimerkkiin.

"Suosittelen, ettemme yritä nostaa kohdetta suoraan maan läpi, vaan poistamme riittävästi maa-ainesta Nehgau -pulssilla, jotta sukkula saa siitä lukemia."

"Vahvistan", sukkulan tarkkailija vastasi hetken kuluttua. "Valmistaudumme käyttämään pulssia. Suojatkaa silmänne".

Pian viestimistä kuului lyhyt voimakkaasti särisevä ääni. Sen verran aina kiertoradalle asti väläyksenä näkyvä Neghau -pulssi teki häiriötä ympäröiviin laitteisiin.

"Kohde tuli näkyviin sukkulan skannereihin. Se on kaksi meraa tutkimusaluksen havaintoa syvemmällä."

"Kohteen ja pinnan väliin jäävä rautakerros vaikeuttaa Nehgau -pulssin käyttöä."

"Vahvistan. Suosittelen, että alukselta lähetetään mekaaninen kaivausyksikkö poraamaan piippu kohteelle asti. Odotamme lisäohjeita"

Försti katsahti kapteenia mietteliäästi ja astui vaistomaisesti lähemmäksi häntä.

"Rauta tekee pulssin tehon laskemisen vaikeaksi", försti sanoi. "Varmin tapa saada kohde ehjänä esiin on kaivaa kuoppa mekaanisesti."

"Varmin kyllä..", kapteeni tokaisi ja nousi tuoliltaan täyttääkseen kuppinsa etäämmällä olevasta laitteesta. "Mutta käytetään pulssia ja otetaan se esiin kannettavilla laitteilla."

Kuuma haudutettu juoma lorisi höyryten kuppiin. Försti ei ensin osannut sanoa mitään, ei edes sitä, että hän odotti edes jonkinlaista perustelua kapteenin päätökselle.

Kapteeni hörppäsi kupistaan ja asteli samalla viestintäupseerin paneelin luo. Siitä hän painoi yhden napin pohjaan mykistääkseen kaiutuksen hetkeksi.

"Paitsi varma, se on myös hidas keino", kapteeni sanoi ja hörppäsi taas juomaansa. "Me olemme kaukana kotoa Paol, eikä meidän kannata jäädä samaan paikkaan turhan pitkäksi aikaa."

Försti mietti hetken, kunnes hän sitten nyökkäsi. Kapteeni irrotti napista ja kaiutus palautui.

"Kaivausyksikköä ei lähetetä", försti ilmoitti. "Käyttäkää pulssia neljäsosa teholla ja hoitakaa lopputyö kannettavilla laitteilla."

"...Vahvistettu", viestimistä kuului hieman epävarmaan sävyyn hetken hiljaisuuden jälkeen. "Valmistautukaa toiseen pulssiin."

Viestimet särähtivät jälleen.

Muutamien minuuttien, reilun kolmen kilometrin ja useiden väläyksien jälkeen viestimistä vihdoin kantautui muutakin, kuin särinää tai kehotuksia valmistautumaan seuraavaan pulssiin: "Piippu valmis loppukäsittelyä varten. Vaihdamme asemaa ja laskemme ottimet."

"Asennusryhmä kiinnitetty ja valmiina laskeutumaan piipun pohjalle."

"Vahvistettu. Laskemme."

Hiljaiset hetken tuntuivat komentosillalla venyvän ulos mittasuhteistaan. Kapteeni hörppi juomaansa ja försti kierteli paneelilta toiselle kädet selkänsä takana - yrittäen antaa rauhallisen vaikutelman itsestään. Jokainen komentosillan henkilö oli kuitenkin jäykkänä jännityksestä. Jopa tutunomainen puheensorina oli vaiennut ja tavallisimmat äänimerkitkin oli kytketty pois, sillä kaikki tahtoivat kuulla mitä viestimistä seuraavaksi kuului.

"...Pohjakosketus. Päivitän kohteen tarkkaa sijaintia..."

"...Asema varmennettu. Aloitamme kaivamisen."

Energiaporien ääni kulki asentajien suojapukuja pitkin kypärän viestimiin ja niistä aina aluksen komentosillalle asti. Porien generaattorit kävivät aina kovempaa kun tehoa tarvittiin enemmän, ja äänet muuttuivat hiljaisuuden keskellä epäharmoniseksi meteliksi.

Sähköistä hurinaa kesti hyvän tovin, kunnes molemmat porat sammuivat peräjälkeen.

Kapteeni ja försti vilkaisivat toisiaan ihmeissään. Viestimet pysyivät vaiti aivan liian pitkään.

"Kohteen saavutettu...", kaiuttimista viimein kuului. "Tämä on ehdottomasti rakennettu... Jonkinlainen laite, en tiedä. Nämä olosuhteet tekevät tutkimisen melkein mahdottomaksi... Ympäröivän massan painejakauman perusteella tämä... Laite on iskeytynyt planeetalle, kun sen pinta oli tällä tasolla - noin kahdeksan ja puoli miljoonaa Kierrosta sitten... Jotkin sen systeemeistä ovat yhä päällä, mutta mitään välitöntä vaaraa ei ole havaittavissa... Suosittelen, että löytö nostetaan kiertoradalle tutkimusalukseen."

Kapteeni nojasi taas tuoliinsa ja hieraisi jälleen kasvojaan. Koko komentosillan miehistö jäi odottamaan kapteenin seuraavaa käskyä.

"Kytke kaiutus pois", kapteeni sanoi.

Hän nousi tuoliltaan ja kääntyi katsomaan häntä seuraavia silmäpareja.

"Olosuhteen huomioon ottaen meillä ei ole vaihtoehtoja", kapteeni kertoi miehistölle. "Etätutkimusten sääntöjen mukaan tutkimusryhmän on otettava mukaansa vierasta alkuperästä olevat esineet ja laitteet, ja toimitettava ne esikunnan määräämälle tutkimuslaitokselle, jos ne eivät tuota vaaraa alukselle tai miehistölle."

"Tämä pitää paikkansa", försti lisäsi.

"Jos jollain paikalla olijalla on syytä uskoa, että nostaminen on väärä ratkaisu, nyt on aika puhua", kapteeni jatkoi. "Eriävät mielipiteet kirjataan ylös ja toimitetaan hallinnon edustajalle."

Miehistö katsoi kapteenia ja he yrittivät vilkuilla toisiaan huomaamattomasti, mutta kukaan ei sanonut sanaakaan.

"Hyvä on", kapteeni tokaisi hetken odotettuaan. "Käske tiimin tuoda löytö alukselle. Tee tilaa rahtikannelle sitä varten ja kutsu sinne eristysryhmä."

Muutaman minuutin jälkeen sukkula nousi kylmän planeetan kaasukehästä voimakkaiden moottoriensa työntämänä. Uloin kaasukehä oli sakea, ja sukkula jätti hetkeksi pienen reiän jälkeensä, kun se singahti ylöspäin tuhansien metrien sekuntivauhdilla. Kaasukehän jälkeen matka kävi tasaiseksi, ja kauempana planeetan vetovoimasta sukkula lähestyi tutkimusalusta vieläkin nopeammin.

Kapteeni odotti jo rahtikannelle johtavan oven takana sukkulan laskeutumista. Hän seurasi tilannetta voimakentän takaa. Erikoisryhmän oli ohjeiden mukaan tarkistettava löytö ensin, ennen kuin johtavat upseerit saivat sitä lähestyä.

Metallinen lattia kolahti, kun sukkulan jalakset osuivat siihen. Ääni sai kapteenin havahtumaan. Sukkula laski löydön lattialle, jolloin kymmenhenkinen erityisryhmä, joka jo valmiiksi odotti toisella puolella voimakenttää, säntäsi sitä tutkimaan.

"Biovaaraa ei ole", kapteenin vieressä seisova eristysupseeri kertoi lukemia tarkastellessaan, joita voimakentän toisella puolella kuhiseva ryhmä löydöstä otti. "Ei kriittistä massaa tai vaarallisia aineita. Energiakuvio on täysi arvoitus, mutta jos se laajenee äkisti, ei sillä varmasti ole väliä seisotko tässä vai tuolla".

Ilmoituksensa jälkeen eristysupseeri laski voimakentän ja kiirehti miestensä luo.

Kapteeni kuitenkin asteli rauhallisemmin lähemmäksi höyryävää sukkulaa ja sen jalasten juuressa olevaa vierasta esinettä. Mitä lähemmäksi kapteeni sitä pääsi, sen epävarmemmaksi hänen olonsa muuttui. Muu henkilökunta oli niin työn touhussa, että heihin löytö tuskin vaikutti kuten kapteeniin.

Höyry alkoi hälvetä ja lähempänä se haittasi näkyvyyttä yhä vähemmän. Reilun kolme metriä pitkän kappaleen pinta oli rusehtava ja sileä - aivan kuin se ei olisi lainkaan viettänyt valtavan pitkää aikaa hautautuneena karun maailman pinnan alle - aivan, kuin se ei kuuluisi tähän maailmaan lainkaan.

"Kapteeni", joku kutsui vaimeasti sivummalta.

Kapteeni pysähtyi ja vilkaisi ympärilleen. Hän näki toisen asentajista nyökkäävän hänelle kutsuvasti etäämmällä. Kapteeni vilkaisi muita ympärillään touhuavia, eikä kukaan heistä näyttänyt kiinnittävän huomiota suuremmin häneen saati asentajaan. Kaikki olivat enemmänkin innoissaan, kuin huolissaan - paitsi asentaja, jolla ilmeestään päätellen oli nimenomaan huolissaan.

Kapteeni asteli asentajan luo, jolloin tämä, ennen sanoja tai eleitä, ojensi hänelle kädessään pitämän muistion ja tarkisti vaivihkaa ettei kukaan muu ole kovin lähellä. Kapteeni oli hieman hämmentynyt, mutta hän otti muistion ja katsoi sen sisältämää tietoa.

"Siinä on skannaustulokset löydön ympäriltä otetusta massan painejakaumasta", asentaja sanoi hiljaa. "Kuten huomaat, löydön toisen pään edessä paine on normaali, vaikka maa on kasaantunut pois päin esineestä. Toinen pää sen sijaan on aavistuksen syvemmällä ja suhteessa massaan nähden puristuksissa."

Kapteeni tulkitsi tietoja rutiinilla ja huomasi itsekin saman. Hän ei kuitenkaan suhtautunut asiaan yhä hermostuneella tavalla kuin asentaja.

"Minä tiedän, että olet aiemmin palvellut pelastusoperaatioissa, kuten minäkin", asentaja jatkoi. "Emme koskaan ole nähneet mitään tällaista, mutta eivätkö painejäljet näytäkin kovin tutuilta?"

Muistio suolsi tietoa ja piirsi arvoista standardin mukaisia kaavioita. Kieltämättä kapteeni oli nähnyt vastaavia kaavioita useasti aiemminkin - silloin kun pelastettavat sukkulat tai alukset olivat tehneet pakkolaskun jollekin planeetalle tai kuulle.

"Väitätkö, että tuo esine on avaruuskelpoinen", kapteeni kysyi hiljaa.

"Enkä vain sitä", asentaja vastasi. "Huomasin sen toisessa päässä jälkiä, jotka eivät olleet tavanomaisesti pehmeän muotoisia, vaan kovia. Ne ovat aivan kuin raapaleita, jonka mukaan tuon... laitteen vaimennuskenttä ei toiminut kun se iskeytyi maahan."

"Jos siinä edes on vaimennuskenttää", kapteeni tuhahti epäilevästi.

"Oletko koskaan nähnyt mitään avaruudessa toimivaa, jolla ei ole vaimennuskenttää", asentaja kysyi töykeästi. "Minä väitän, että tuon kappaleen sisällä on teknologiaa, mikä ylittää ymmärryksemme. Olen aivan varma, että siinä on jonkinlainen vaimennuskenttä. Aluksi en ollut varma näistä havainnoista, kuten ette varmasti tekään nyt hyvä kapteeni, mutta kun näitä lukemia hetken katselee, alkaa uskomaan, että todennäköisesti, jostain tuntemattomasta syystä tämä laite - mikä ikinä onkaan - on ollut avaruudessa, mennyt epäkuntoon, eksynyt vektoriltaan ja lopulta iskeytynyt tuolle planeetalle."

"Jossa se hiljalleen hiipui ja sammui miltei kokonaan", kapteeni jatkoi lukemia tarkastellessaan.

"Juuri niin. Sen voimanlähde tosin on yhäkin päällä ja ehkä siksi anturit eivät havainneet sitä."

"Tuo on uskomaton teoria...", kapteeni sanoi ja laittoi muistion taskuunsa. "Mutta lukemien valossa se saattaa myös olla totta... Lisään tämän muistion tiedot raporttiini, mutta pidetään tämä matkan ajan meidän välisenä."

Sitten hän kääntyi ja ennätti ottamaan pari askelta löytöä kohti, kun asentaja vielä muisti jotain: "Vielä yksi asia."

Kapteeni pysähtyi.

"Suipomman pään etusyrjässä on jotain merkintöjä, joita en pysty ymmärtämään."

"Tarkoitatko jonkinlaista tunnusta?"

"Enemmänkin se näyttää tekstiltä."

Kapteeni hämmentyi. Hän astui taas lähemmäksi asentajaa, tietäen, ettei moista tietoa kannata ääneen sanoa, vaikka joku pian huomaa sen muutenkin.

"Sehän tarkoittaisi, ettei sillä, joka sen on kirjoittanut, ole ollut Sirua."

"Aivan", asentaja tokaisi hiljaa. "Mutta tuon laitteen teknologinen taso on kuitenkin niin korkea, että se rotu, joka tuon on tehnyt, on pakollakin ollut tunnettu... Ja kaikilla tunnetuilla roduilla on Siru, joten kuka... "

"Oletko jo valmis ilmoittamaan löydöstä esikuntaan", försti kysyi kuuluvasti samalla keskeyttäen kapteenin ja asentajan keskustelun.

Kapteeni vilkaisi taakseen ja huomasi tyytyväisen saaneen voiton förstin muutoin vakavansävytteisestä ulkomuodosta. Kävellessään lähemmäksi försti varmasti mietti, kuinka heidät otettaisiin sankareina vastaan kotimaailmassa.

"En", kapteeni tuhahti.

Förstin sädehtivä ulkomuoto laimeni nopeasti

"Emmekä me ilmoitakaan", kapteeni jatkoi. "Meillä ei ole tarpeeksi aseita tässä aluksessa, jotta voisimme puolustautua siltä varalta, että joku ulkopuolinen saisi tietää mitä meillä on kyydissä ja tahtoisi sen meiltä hakea. Ainoastaan esikunta tietää missä olemme enkä minä tahdo sen asian muuttuvan. Kuka tahansa voi oikeilla välineillä kaapata lähetyksemme, kuulla mitä olemme löytäneet ja jäljittää sijaintimme... Ei, me emme ilmoita tästä, mutta me lähdemme heti. Komenna kaikki tiimit alukselle, jätä anturit ja kaikki ylimääräinen. Valmista miehistö välittömään lähtöön."

"Mutta meillä on vielä kaksi tähteä tutkittavana", försti muistutti hämillään. "Esikunnalle on pakko ilmoittaa jotain, tai he tuhoavat meidät kun lähestymme alueitamme."

Kapteeni hieraisi taas kasvojaan. Hän tuhahti vaivautuneesti muistaessaan etätutkimusalusten alueelle saapumissäännöistä pykälän, jonka tarkoituksena oli estää kaapattujen tai väärennetyillä tunnuksilla liikkuvien alusten kulkeminen rajojen läpi.

"No lähetä sanoma", kapteeni sanoi hetken mietittyään. "Anna ilmoitus, että generaattorin Taklia -johtimissa on vika, jota emme voi korjata. Sano, että me lähdemme välittömästi kohti kotia, ennen kuin tilanne muuttuu kriittiseksi."

Försti nyökkäsi ja lähti lähettämään viestiä.

Henkilökunta vetäytyi planeetalta ripeästi. Sukkula toisensa jälkeen sukelsi pehmeästi ja äänettömästi avaruuden pimeään syliin. Jokainen niistä asettui omalle paikalleen, kuin palapelin osaset.

Pian tutkimusalus käynnisti kaikki generaattorinsa. Työntimien vihertävä, kuuma valo työnsi aluksen kauemmaksi planeetasta ja suuret peräpään moottorit puhalsivat alukselle vauhtia. Muutaman kymmenen tuhannen kilometrin jälkeen työntimet himmenivät ja moottorit rauhoittuivat. Perästä erkani pieni kehä, joka venyi hiljalleen niin suureksi, että koko alus mahtui kulkemaan sen läpi.

Jonkin ajan kuluttua, sen verran kauempaa katsottuna ettei alusta enää muuten olisi näkynyt, olisi vähänkin tarkkaavainen henkilö erottanut kirkkaan väläyksen ja sitä seuranneen kehämäisen säkenöimisen. Näytös kesti vain hetken ja se päätteeksi valo näytti säkenöinnin ympäriltä imeytyvän avaruuteen. Ja vain hetken kuluttua siitä, avaruus oli taas muuttunut rauhalliseksi ja liikkumattomaksi.

Alus oli siirtynyt eräänlaisen hyppyportin avulla varsinaiseen avaruusajoonsa. Avaruusajokone oli monimutkainen laite, joka muutti avaruuden olosuhteita niin, että matka tähdeltä toiselle kesti vain tunteja - kun se valoltakin veisi vuosia.

Edessä olevan matkan laskettu lentoaika oli yli puolitoista aurinkopäivää. Kurssin suunnaksi oli otettu lähin raja-asema. Siellä olisi pysähdyttävä identifioitavaksi, ja siellä kapteeni aikoi ilmoittaa löydöstä. Vasta siellä he olisivat varmasti turvassa, vaikka tuskin he nytkään varsinaisessa vaarassa olivat. Tutkimusmatkoilla mikään menee harvoin pahasti vikaan. Vain pieni osa henkilökunnasta joutuu vaarallisiin tilanteisiin - he jotka työskentelevät planeetoilla. Tutkimusalukset eivät kiinnosta vieraita valtoja, saati piraatteja. Siksi alus on hädin koskaan vaarassa.

Niin kapteeni ajatteli - lohdutteli levotonta sieluaan. Vaaraa ei ole, ei tällä kertaa. Alus on turvassa.

Muutama tunti kului ja kapteeni alkoi olla levollisempi. Hän oli tehnyt aluksella pienen kierroksin ja käynyt samalla silmäilemässä löytöä. Tiedeupseeri oli liittynyt löytöä tutkivan henkilökunnan joukkoon, ja varsinkin rahtikannella kaikilla näytti olevan tekemistä tohinaksi asti. Kapteeni ei pitkään halunnut seistä siellä toimettomana. Hän oli lähtenyt hakemaan kupposen kuumaa kanttiinista. Se oli hänestä mukavaa vaihtelua upseerien omissa tiloissa asioimiseen.

Kapteeni asteli kuumaa täynnä olevan kuppinsa kanssa komentosillalle ja oli juuri istumassa tuolilleen, kun jotain tapahtui. Koko alus tärähti, aivan kuin se olisi osunut seinään. Kapteeni lennähti lattialle. Hän ei ollut ainoa. Valot sammuivat, paneelit alkoivat vilkkua ja summerit pärähtivät hälyttämään. Oliko se räjähdys - kukaan ei tiedä. Mitä tapahtui? Hätävalot syttyivät. Henkilökunta pyrkii pystyyn. Avaruusajo on keskeytynyt. Alus makaa avaruudessa liikkumatta, generaattorit hidastuvat - jokin on pahasti vialla.

"Useita kohteita havaittu!"

Runkoa pitkin kantautuu ääniä, metallisia kolauksia ja vaimeita räjähdyksiä. Äkkiä, pahin pelko on käynyt toteen.

"Nostakaa suojat!", kapteeni huutaa. "Taisteluasemat!"

Samassa matala roottorimainen ääni ilmestyi tyhjästä ja voimistui sekunnissa korvia särkeväksi meteliksi. Lähellä räjähti voimakkaasti. Komentosilta tärähti ja kaatoi kaikki jalkeilla päässeet. Kapteeni iskeytyi maahan toistamiseen. Hänen katseensa osui pieneen ikkunaan ja siitä näkyvään nesteytyvään ilmaan, jota pursusi aluksen sisältä. Runkoon oli tullut repeämä, suojat ovat pettäneen.

Jokin osui taas runkoon, mutta tällä kertaa se oli jotain isompaa ja ilman räjähdystä. Ääni toistui, mutta kuului nyt toiselta puolelta ja sen jälkeen vielä kerran taaempaa. Metalli alkoi väsyä. Sen vaikerrus kantautui koko aluksen läpi.

Laukauksia. Jostain kuului laukauksia - jostain aluksen sisältä, ja ne tulevat kohti komentosiltaa.

Kapteeni kömpii pystyyn. Försti nappaa käsiinsä jostain irronneen putken pätkän. Jokin kolahtaa komentosillan oveen, sitten tulee hiljaista. Hetki kestää, ja kestää. Kapteeni kuulee sydämenlyöntinsä. Hän näkee perheensä silmissään, kotimaailmansa kadut ja rakennukset. Hän näki kodin.

Ovi räjähti. Kirkas liekki sokaisi viiltävästi silmiä. Försti ryntäsi huutaen ovelle putki kädessään. Väläys, kipinöitä, korvia kuumottava ääni. Förstin kaatui velttona. Putki irtosi otteesta ja jatkoi omaa matkaansa.

Verta, punahehkuisia kipinöitä - toinen väläys. Korvissa hiljeni. Polttava tunne olkapäässä - käsi ilman tuntoa - hiljaista, kovin hiljaista. Jostain syystä kapteeni kaatui kylmälle teräslattialle. Kipu. Mikään ei toiminut, silmissä sumeni.

Väläyksiä, huutoja, sitten hiljaista. Henkäys.

"Komentosilta hallussa."

"...Rahtitilat hallussa..."

"...Tuota... Lähettäkää tänne miehiä... Löysimme jotain... Jotain erikoista..."

"Mitä siellä on?"

"...Jotain arvokasta, jotain todella arvokasta..."